Lohduttajat

Haluan tehdä pikku päivityksen, että saan tämän sydämeltäni. Olin tänään hautajaisissa, saattamassa pois kaveriani, ihanaa, kilttiä, huumorintajuista ja suvaitsevaista 30-vuotiasta miestä, joka menehtyi muutama viikko sitten pitkällisen sairauden jälkeen. Vaikka en ollut hänelle erityisen läheinen, koko asia on niin käsittämättömän epäreilu ja julma, että on vaikea ymmärtää, miten koko maailma ei ole pysähtynyt. Tuntui hirveältä katsoa, miten vanhemmat saattoivat lastaan hautaan.

Kotiin päästyäni itku tuli ulos suorana huutona, kun koko hautajaisten ajan oli yrittänyt padota sitä vihaa, jota nuoren ihmisen kuolema herättää. Istuin lattialla ja huusin. Kissat mönkivät varovasti viereen. Ne eivät ole koskaan nähneet minua näin poissa tolaltani ja olivat vähän oohoillaan ja säikkyjä, mutta tulivat joka tapauksessa varovasti lohduttamaan. Jago kiipesi syliin ja Anton käpertyi viereen. 

Tänään on vuoden pimein päivä. Huomenna pitäisi olla himpun verran valoisampaa. 

Kuulumisia ja vähän pölinää tuotteista

Emolla kävi tänään häpäisemässä itsensä vuoden viimeisessä tentissä, stressi alkaa helpottaa ja nyt ehtii taas päivitellä blogia.

Ensin haluan vähän kertoa meidän pitkän aikavälin ongelmasta, johon on nyt (ilmeisesti, toivottavasti, voi kumpa!!!) löydetty ratkaisu. Jago on nimittäin ollut aivan pienestä pitäen tolkuttoman herkkävatsainen, meillä on kärsitty jos jonkinlaisia - välillä lieviä, välillä hirvittäviä - ripulikausia, joihin on yritetty löytää helpotusta monilta eri eläinlääkäreiltä. Lääkärit ovat osoittaneet syyttävällä sormella ja antaneet ymmärtää, että ruokin väärin, kuitenkaan enemmän kissaa tutkimatta. Lukuunottamatta Oulussa tehdyt verikokeet, joista onkin täällä päivitys, ja joiden jälkeen tilanne helpotti antibiooteilla vähäksi aikaa.

Olen siis kokeillut Jagolla monia erikoisruokavalioita, allergiaruokia ja ties mitä. Helpotus on aina ollut tilapäistä, ja sitten on saatu uusi ripuliralli, jonka aikana kissaa on pyykätty kolme kertaa päivässä usein reilun viikon ajan. Sitten on tullut helpompi viikko, jolloin kisupyykkiä on tarvittu vain pari kertaa viikossa, ja sitten taas laskukausi.

Reilu kuukausi sitten tilanne paheni. Jouduin pesemään Jagoa monta kertaa päivässä, irtaimistoa alkoi mennä suttaantuneena roskiin ja mikä pahinta, Jagon tila heikkeni. Se ei enää kiipeillyt eikä leikkinyt ja takajalat menivät heikoiksi. Tällä kertaa uusi eläinlääkäri jopa uskalsi sanoa, mistä on kyse. Jagolla on ilmeisesti joko useita hankalia ruoka-aineallergioita tai jonkinlainen krooninen suolistohäiriö/yliherkkyys. Muutaman kamalan päivän ajan väänsin itkua ja pelkäsin pahinta, mutta sitten kävi ilmi, että uusi erikoisruokavalio mitä ilmeisemmin oikeasti TOIMII! 

Nyt noin kuukauden ajan täällä on noukittu hiekkalaatikoista aitoja kovia pökäleitä lätäköiden ja suolinesteiden sijaan, Jago on saanut massaa, leikkii kovemmin kuin koskaan, on kasvanut ja ahmii kolmen kissan edestä. Kirjamellisesti - laskeskelin tässä, että Jago syö noin kolme kertaa enemmän, kuin Anton. Mutta sen se on kyllä ansainnut - senhän täytyy ottaa kiinni melkein vuoden menetetty ravinto. Antonin ja Jagon kummitäti oli käymässä, nosti Jagon syliin ja sanoi, "oho, tähän on ihan eri kissa!" 

Apu löytyi Royal Caninin Sensitivity Control -ruoasta, jota myydään klinikoilla. Luottamukseni RC-ruokiin ei ole suoraan sanottuna ollut kummoinen, ja normaali oloissa ruokinkin kissoja mieluummin Applawsilla, mutta taivaan kiitos tästä erikoisruoasta. 

Ripulisankari tuhoamassa emon nimipäivätulppaaneja
 suojeluyrityksistä piittaamatta.

Jago torkuilla, joiden aikana emon oli tarkoitus
valmistautua tenttiin eikä kuvata kissoja.

Toinen tuoteylistys tulee vanhalle tutulle: mikrohiekalle. Emolla oli rahat vähissä ja hiekka lopussa, joten emo kävi ostamassa marketista vajaalla viidellä eurolla kissanhiekkapussin. Lopputuloksena syntyi vakaa päätös: seuraavan kerran kun tiedossa on finanssivaikeuksia, ostan kuukauden mikrohiekat varastoon! 

Virtsa holahti suoraan ns. "paakkuuntuvan" markettihiekan läpi laatikon pohjalle ja huljui siellä, kunnes imeytyi pohjahiekkoihin, yhä paakkuuntumatta. Laatikkoa siivotessa täytyi poistaa puolet hiekasta, ja lopputulos oli silti likainen laatikko. Kolmen päivän kuluttua vessa haisi tyrmäävältä. Neljäntenä päivänä löyhkäsi koko asunto. Viidentenä laskin tunteja siihen, että eläinkauppa aukeaa ja pääsen ostamaan kunnon hiekkaa. 

Nyt kylppäriin mennessä emo oikein vartavasten nuuskii ja nauttii hajuttomasta kissanvessasta.  

Koulu on tältä vuodelta loppu, tiedossa on vielä yksi päivä töitä ja sitten alkaa joululoma. Täytyypä laittaa pian päivitystä kissakon joulupuuhasteluista. Piparkakkutalo on jo leivottu! Ei menny ihan niinkuin strömsössä... Katedraalista tuli keno ja turpea ja vaaleanpunainen. Onneksi kissat olivat kovasti avuksi leipomisessa. Anton käveli taikinan yli - ja koska emon kaveri ällötti, emo leikkasi tassunjäljet veitsellä taikinasta ja söi ne. Pusuttelen näitä tassuja niin paljon, että kaikki bakteerit on jo saatu joka tapauksessa.

Rähmäinen hökötys. Vinkki muuten niille, jotka eivät vielä tiedä:
sulattamalla murskattua tikkaria saa piparitaloon hauskat ikkunat.

Tähän loppuun haluan vielä laittaa kaksi videota, jotka on omistettu kaikille niille, joiden mielestä kissat ovat kylmiä ja itsekkäitä eläimiä, joiden tunteet ihmisiä ja toisiaan kohtaan vaihtelevat välinpitämättömyydestä vihamielisyyteen. Ensimmäisessä on huterasti käsivaralla kuvattu Jagon ja emon pesuhetki, toisessa lähes yhtä huterasti käsivaralla kuvattu Antonin ja Jagon pesuhetki.

Kissakko toivottaa rauhaisaa, iloista ja lämmintä joulunodotusta!

Hauskoja (?) tilannekuvia, ilmeitä ynnä muuta...

Emolle iski inspiraatio selailla vähän kansioita läpi ja tonkia satojen kuvien joukosta esiin joitain vähän vinksahtaneempia otoksia. Monet näistä kuvista ovat jo saattaneet vilahtaa vanhoissa blogiteksteissä, mutta nyt ne tulevat oikein paraatimarssilla uudestaan omassa postauksessaan. (Miten tämä innostus vanhoihin kissakuviin sattuikin osumaan sopivasti yhtä aikaa kahden lähestyvän tentin kanssa?)

"Mä meen piiloon tänne kuvan alalaitaan..."

Reipas muuttomies.

"Pllllrrrrrp!"

"Mitä mä just näin?!"

"Banzai!"

Antonin itsepuolustusopas, osa 1: Kissanpennun uhatessa
sulje silmät ja huido vimmatusti.

Tota, pojat.... Mitä te teette?

"Ei kuulu sulle."

Jago-vauvan päivätorkut.

"Voi ei, toivottavasti kukaan ei nähnyt..."

"Kalva! Kalva talttui kieleen!"

"We will, we will rock you!"

"Se jyrää meitin!"

"Täh?"

Rypälevaara.

"Haloo, joka kerta kun mä kannan tän lelun sulle,
sä heität sen pois. Ootsä vähän tyhmä?"

Epämääräinen alapesu.

?!?

"Aaaaaaaa!!!"

"Aaaaaaa!!!"

"Rauhotu, nulikka."

Kop kop.

Näin meillä tänään. Pahus - sinne meni se tekosyy, nyt on varmaan pakko jatkaa tenttiin lukemista.

Paljon onneeeaaaa Jaaagooo! Ja muuta höpinää.

Niin se vain näköjään tahtoo olla, että opiskelut ja työt on pois blogiajasta... Tänne kuuluu pääsääntöisesti hyvää. Jagon elämässä on tapahtunut kaksi isoa juttua. Ensinnäkin tuossa ehkä kuukausi sitten käytiin pelottavalla eläinlääkärireissulla, jolta palattiin kotiin kiveksiä kevyempänä. Kaikki meni hyvin - itse asiassa paljon paremmin kuin Antonin leikkaus aikanaan, ainakin emon näkökulmasta. Kun vein Antonin reilu vuosi sitten leikattavaksi, hoitaja nappasi pojan kopassaan ja käski palata parin tunnin kuluttua, ja minä jäin siihen aulaan katsomaan, miten kauhistunutta kissaa kannettiin pois. Tällä kertaa sain pitää kissaa sylissä siihen asti, että nukutusaine oli vaikuttanut. Odottelin aulassa ja vartin kuluttua annettiin herätyspiikki, ja kannoin kotiin heräilevän ja hyvinvoivan, joskin vielä hiukan huteran kissan.

Yksi sydäntä raastava hetki leikkaukseen kuitenkin liittyi. Jagon silmiin oli laitettu jotain suojaavaa ainetta, joka esti niitä kuivumasta nukutuksen aikana, ja kun Jago heräili kopassaan ja alkoi nostella varovasti päätään, silmät alkoivat vuotaa. Oletteko ikinä nähneet järkyttyneempää katsetta?

"Emo, mitä mulle on tehty..?"

Siitä huolimatta, että Jagon hutera tila ja vuotavat silmät vihloivat emon sydäntä kotimatkalla, poika oli tolpillaan ja leikkikunnossa ja tunnin kuluttua leikkauksesta. Ainut ns. komplikaatio oli se, että Jago oli joutunut olemaan aamun ravinnotta, ja kun leikkauksen jälkeen sai taas syödä, poika veteli hirveällä vauhdilla ehkä kolminkertaisen annoksen raksuja, ja puklasi ne heti ulos.

Toinen kuuluminen: Jago täytti eilen huikeat yksi vuotta! Onnea rakkaalle synttäripojalle! 

Reipas poika ekaa iltaa uudessa kodissa. Emo ei millään voi uskoa, että Jago
on muka joskus ollut noin pieni... 

1 v. synttäripoika! (Ja maailman tyylikkäin Paint-kuvamuokkaus...)

Valitettavasti Jagolle on jäänyt riesaksi erittäin herkkä vatsa, jonka syitä on yritetty selvitellä usean eläinlääkärin voimin. Pienikin ruokavalion muutos johtaa vatsavaivoihin ja sekä kissan, että lattian/mattojen/peittojen pyykkäämiseen. Tästä syystä synttäreitä ei voitu juhlistaa herkuilla, niin kuin emo olisi toivonut, ja Jagon täytyi tyytyä runsaisiin sylittelyihin ja silittelyihin ja leikkihetkiin. 

Jagosta täytyy kyllä sanoa, että se on kiltein kissa, minkä olen ikinä nähnyt. Ja tyhmin, mutta sehän vain lisää viehätystä. Emon ystävät ovat nostelleet ja sylitelleet Jagoa ja kyselleet toinen toisensa jälkeen: "Miten se voi olla tällanen? Miksi se antaa tehdä näin? Emmä oo ikinä nähnyt tällaista kissaa." Ja Jago vain kehrää ja alkaa nuolla sylittelijän käsiä tai kasvoja. Erityisen huvittavaksi tilanteen tekee se, ettei kukaan tahtoisi ensi näkemältä uskoa, että Jago on niin lapanen - sillä saattaa olla jotain tekemistä pojan ulkonäön kanssa.

Hirmuinen cooni.

Jago painaa tällä hetkellä n. 6 kg ja Anton n. 4 kg, mutta Anton on silti tässä huushollissa ehdoton pomo. Jos leikki yltyy liian rajuksi, Jago päästää aivan samanlaisen vinkaisun kuin pikkupentuna, ja Anton tietää hellittää. Jago on nyt ottanut tavaksi tulla samalla tavalla emon tyynylle nukkumaan, kuin ihan pienenä. Liikkumatilaa ei paljon jää, kun vatsalla on kissa ja tyynyllä toinen, mutta elämä on mukavaa ja lämpöistä! 

Jagosta täytyy vielä kertoa - Jago tosiaan nuolee ihmisten käsiä ja kasvoja. Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on tosiaan silittelyyn ja sylittelyyn liittyvästä vastavuoroisesta turkinhoidosta. Jago nimittäin silloin tällöin yrittää myös varovasti selvitellä takkuja hampaillaan - ei ainoastaan Antonin, vaan myös ihmisten kohdalla. Kun Jago oli juuri tullut perheeseen, heräsin useana aamuna siihen, että hiuksiani selvittelemään tullut avulias kissanpentu oli sotkeutunut niihin pahanpäiväisesti, ja yritti tempoilla itseään vapaaksi. Enää Jago ei jää hiuksiin kiinni, mutta se yrittää yhä yhtä kaikki selvitellä niitä. Vähän ennen Turkuun muuttoa Antonin ja Jagon kummitäti oli käymässä, ja Jago päätti sohvan selkänojalta käsin alkaa selvitellä hänen hiuksiaan... 

"Odota, sulla on tässä ihan järkky takku. Anna mä otan sen pois..."

Antonista muuten oli nyt tämän syksyn aikana ensimmäistä kertaa tosissaan huolta. Muuton aikoihin Antonilla nimittäin puhkesi hirveä, sitkeä silmätulehdus, joka kesti useamman kuukauden lääkärireissuista ja silmätipoista huolimatta. Tulehdus vaikutti aina hellittävän, mutta noin viikon kuluttua se alkoi uudestaan. Kolmet eri silmätipat eivät auttaneet ja emo oli huolesta sykkyrällä. Jotain hyvää tulehduksesta koitui: emolle tuli usko, että Antonin ystävyys kestää mitkä kolhut tahansa. Kestihän se sen, että otin Antonin viikko tolkulla syliin kolme kertaa päivässä vain tiputtaakseni sen silmään tippoja, minkä täytyi Antonin näkökulmasta olla ainoastaan hirvittävää ja täysin ansaitsematonta kidutusta.

Lopulta tulehdukseen eivät tehonneet sen paremmin lääkkeet kuin desitkään, vaan ihan vain puhdas vesi ja aika. Nyt Anton velmuilee taas enitseen malliin!

Huh hulinaa!

Kiire on ollut melkoinen. No, olemme muuttaneet toiselle puolelle Suomea (takaisin emon kotikonnuille), pojat ovat totutelleet elämään uudessa kodissa ja emo on totutellut elämään yliopistolla. Siinäpä se olikin pähkinänkuoressa. Vaikuttaa siltä, että meille kaikille elämä maistuu. Uutta asiaa on kuitenkin ollut omaksuttavana niin paljon, ja tekemistä niin runsaasti, että emo on häpeällisesti laiminlyönyt poikien oman blogin päivittämistä.

Raskas muutto meni yllättävän hyvin. Kannoimme isän kanssa kahdestaan asunnollisen tavaraa hissittömän talon kolmannesta kerroksesta alas ja tungimme pakettiautoon, ja sitten körötimme kahdella autolla 600 kilometriä. Kaikki tämä yhdessä päivässä. Aloitimme tavaroiden kantamisen yhdeksältä aamulla ja perillä uudessa kodissa olimme puoli kolmelta seuraavana yönä, eli raskas reissu. Seuraavana päivänä sitten kannettiin tavarat uuteen asuntoon.

Anton otti tapansa mukaan kaiken lunkisti, mutta ensimmäisessä päässä Jago-raasu oli kauhuissaan. Eikä voi moittia: sen näkökulmastahan tämä oli maailmanloppu. Koko tunnettu maailmankaikkeus katosi ympäriltä, hirveän kolinan saattelemana koti kannettiin pala palalta pois ja jäi vain tyhjät valkoiset seinät. Ja emokin heilui kuin hullu ja juoksi sinne tänne laatikoiden kanssa ja oli kamalan kiireinen ja väsynyt ja kiukkuinen. Jago painautui viimeiseen seinännurkkaan kuin sokeritoukka ja yritti olla oikein pieni ja olematon. Mikä ei muuten ole ihan helppoa, jos on maine coon -kolli. Mutta yritys oli hyvä! Ja sitten kökötettiin ahtaassa autossa kahdeksan tuntia keskellä yötä. 

Kun päästiin perille, alkoi kuitenkin heti helpottaa. Jagokin taisi tajuta, että elämää on vielä tämän kauhean kokemuksen jälkeenkin. Ja parissa päivässä tämä paikka oli jo hyväksytty kodiksi.

Tarkempia kuulumisia lähiaikoina, mutta nyt äkkiä kuvasaastetta!

Anton tirsoilla muuttoa edeltävänä päivänä.

Eka yö uudessa kodissa. Emolle nukkumapaikaksi kova siskonpeti,
kissoille emon pehmeät läskit.

"Ja täällä on siis vessa..."

Laatikkokaaosta.

Yhä pahempaa laatikkokaaosta.

Jago on oppinut syömään viisipiikkisellä!

Raapimispuu, kun osa ruuveista ja
muttereista oli vielä kateissa.

Anton valtasi kirjahyllyn.

Ja Jago valtasi liesituulettimen.

Jagon torkut läksyhuoneen lattialla.

Jagon torkut olohuoneen lattialla...

Anton halii olohuoneen kirjahyllyä <3

Miksi emolle tulee tästä kuvasta mieleen keittokirja!
"Otetaan kissa, viisi keskikokoista perunaa
ja puolikas kukkakaali...."

Saati tästä... Voi Jago!

Näistä kahdesta kuvasta tulikin mieleen paloturvallisuus! Jagoa on nykyisin näemmä mahdotonta pitää pois hellalta ja keittiön työtasoilta, ja siitä täällä jakamastamme hellaepisodista järkyttyneenä emo on nyt ottanut tavaksi laittaa lieden sulakkeet pois aina, kun laite ei ole käytössä. Ja kahvinkeittimenkin johto lähtee varmuuden vuoksi seinästä aina, kun pannu ei porise.