Tositoimiin

Emo päätti heittäytyä häijyksi ja alkaa suojella verhoja kovin ottein. Antonista on ollut tavattoman mukavaa vetää verhot alas emon nukkuessa tai ollessa poissa kotoa, tai muuten estyneenä - esim. vessassa  ollessa - ja verhojen repimisellä on myös haettu huomiota, jos emo on Antonin mielestä keskittynyt liiaksi omiin askareisiinsa. Ongelmaan on kokeiltu leikittämistä ja aktivointia ja ulkoilua ja kieltoja ja huomiotta jättämistä ja jäähyjä kantokopassa. Nyt päätin kokeilla kemiaa.

Suihkin verhot yltä päältä kissakarkotteella ja toivon parasta. Yritin kaikkea muuta, mitä mieleen vain tuli, sillä en yhtään pidä ajatuksesta, että Antonin omassa kodissa käytetään pahanhajuista karkotetta. Verhojen jatkuva uudelleen kiinnittäminen alkoi kuitenkin käydä rasittavaksi - ja myös vaaralliseksi. En tahtonut löytää mistään tarpeeksi korkeaa porrasjakkaraa, joten yltääkseni ripustamaan verhot jouduin kokoamaan lattialle neljä pinoa kirjoja, joiden päälle nostin tuolin, jonka päällä keikuin varpaisillani kurkottelemassa kattoon. (Enkä edes ole aivan hobitti, vaikken pitkä olekaan. Tässä asunnossa on katto tuskallisen korkealla.) Lopulta kävin ostamassa rautakaupasta tikkaat ja apteekista karkotteen. Alku ei ollut kovin lupaava. Anton kävi huolellisesti nuuskimassa verhot selvittääkseen, mikä ihme täällä haisee niin pahalta!  Suihkin karkotetta erityisen paljon niihin kohtiin, joista Anton on verhot tavallisesti repinyt alas - toivottavasti se ei halua sotkea tassujaan. Toivon, että se oppisi muutamassa viikossa jättämään verhot rauhaan, jottei karkotetta tarvitsisi enää käyttää.

No, on Antonista joka tapauksessa rutkasti enemmän iloa kuin vaivaa, se on niin seurallinen ja rakastava otus. Se haluaa yleensä olla ihan emon lähellä. Antonilla onkin työpöydällä oma peti, jolta käsin se osallistuu luku- ja tietokonepuuhiin.

Kissan lisäksi työpöydällä on palapeli! Ja kastelua
kaipaavia kasveja. Hyvät edellytykset tiiviille
keskittymiselle.

Pöydän alla piileskelee lisäksi tällainen peti, jonka hankin aivan äskettäin Jagoa silmälläpitäen. Ettei sitten tulisi esikoisen ja uuden tulokkaan välillä kiistaa pehmeistä nukkumapaikoista. Peti on aika iso, ja elättelen hempeää toivetta, että näkisin vielä joskus molemmat kissat siinä vierekkäin koisimassa.

Toisaalta Antonilla on tapana nukkua niin leveästi, ettei edes emon sänkyyn tunnu mahtuvan muita.

Kissatko siis nukkuvat söpösti kerällä?

Uninen kisupitko poikittain sängyssä.

Hiukan ruokaa ja paljon pentukuvia 

Anton suhtautui oikein mukavasti siihen, että kupista löytyi muutakin kuin tuttuja raksuja. Eilen kannoin ruokakaupasta kotiin kaksi pientä silakkafilettä, jotka ystävällisesti hykertelevä myyjä (kissaihmisiä ilmeisesti hänkin) oli käärinyt papereihin, ja nehän maistuivat. Myös broilerin sydämet katosivat melkoista vauhtia, kuten emo oli vähän epäillytkin, mutta lautaselle iskettyyn siipeen täytyi kuitenkin suhtautua hiukan epäluuloisesti. Ensimmäisellä kerralla siipi jäikin koskematta, mutta tänään alkoi rutina ja rouske käydä, kun hampaat pääsivät työhön. 

"Loput kannan sitten johonkin nurkkaan talteen."

Emon kannalta raakaruokien huono puoli on, että niitä ei ilmeisesti voi missään nimessä syödä omasta kupista, tai edes muovitabletilta, vaan niitä pitää ehdottomasti kannella ympäri asuntoa ja järsiä milloin missäkin. Niin kauan, kuin lihat pysyvät poissa matoilta, olen tyytyväinen. Muovimatto on helppo puhdistaa. Ehdottomasti ikävin löytö on ollut puoliksi syöty munuainen aamulla sängyn jalkopäässä.

Huvin vuoksi taittelin päivän raksuannokselle wc-paperirullasta kääreen. Ajattelin, että Antonista olisi ehkä mukavaa  päästä oikein luvan kanssa repimään pahvia. Taisin kuitenkin erehtyä, Anton pyöritteli rullaa hetken, kunnes raoista alkoi varista raksuja, ja jätti sitten tylsän pahvipötkylän lattialle. Aikaisemmin sama kokeilu maitotölkillä saavutti kyllä suuren suosion, mutta tölkkiin olikin niin mukava työntää käpälä.

Asiasta toiseen, häkellyin kun tajusin, että Jago-poika tulee pitkän odotuksen jälkeen luovutusikään aivan muutaman hassun viikon kuluttua. Sen kunniaksi ajattelin pläjäyttää blogiin kasan pentukuvia - niin vanhoja, kuin uusia.

Kuusiviikkoisena pikkupentuna Anton oli
pörröinen mietteliäs pieni hönötin...

...joka intoutui välillä leikkimään...

... ja kuukahti sitten ihan yllättäen ja mihin tahansa.

Kotiuduttuaan luokseni Anton näytti kasvattavan
enimmäkseen korvia...

...mutta korvien lisäksi kasvatettiin myös
kokemuksia, mm. valjastelusta...

...pahanilkisistä pikku kujeista...

... ja muista tärkeistä kissaelämän asioista.

Saapa nähdä millaisia kuvia Jagon touhuista ja temmellyksistä kohta saadaan. Eikös ole suloinen!

"Tollanen turriainenko meille tulee? Mä en
ainakaan ollut koskaan noin pieni."

Raakailua

Anton pääsee ruokaremonttiin. Sanon pääsee, eikä joutuu, koska muutos on varmasti mieleinen. Siirrymme nimittäin Antonin kanssa runsaampaan raakailuun. Pientä muutosta on jo ennestään ollut, mutta päätös ruokavalion kunnon rukkaamisesta syntyi valjastelureissun johdostoa - valjaat nimittäin kertoivat, että kollikullalleni on kasvamassa pömppä. Ettei se kehittyisi nykyistä muhkeammaksi, ympäri vuorokauden toimiva raksubaari sulkee ovensa. Tilalle tulee raakaruoka-annos päivittäin (aikaisemmin on raakailtu vain noin kerran viikossa, jos sitäkään) ja märkäruokaa. Raksuja tarjotaan päivittäin enää vain yksi ateria, ja sekin ehkä leikin ja naksuttelun ohella. En kuitenkaan luota itseeni tarpeeksi, jotta uskaltaisin siirtyä pelkkää BARF-ruokaan (Bones and Rawfood), koska sellaisen ruokavalion ylläpitäminen vaatii omistajalta melkoista asiantuntemusta ruoka-aineiden oikeista suhteista ja vitamiini- ja kalkkilisistä. Joku viisas sanoi, ettei barffauksen tarvitse olla rakettitiedettä, mutta siltä se silti näyttää. Viisaat neuvot olisivat tarpeen. Koirien raakaruokinnasta olen nähnyt kirjoja. Barffiohjekirjat kyllä kelpaisivat meille kiinnostuneille kissanomistajillekin!

"Herkkua..."

"... mä avaan tän heti."

Eläinkauppareissulla mukaan tarttui siis hyväksi havaittuja märkileitä, broilerin sydämiä ja uutuutena broiskun siipiä. Sydämistä Anton oli niin innoissaan, että alkoi nuolla muovipussia, jossa pakastetut sydämet, joiden ei pitäisi edes tuoksua miltään, olivat, ja alkoi itse availla pussia. Lisäksi ostin kotipantterilleni pari uutta lelua - ne kun katoavat ja hajoavat uskomatonta vauhtia! (Entisessä asunnossani Antonilla oli tapana irrottaa kylpyhuoneen lattiakaivon suojus ja tunkea palloja viemäriin, josta emo sai niitä sitten kaivella. Kerran noukin inhosta väristen viemäristä neljä pomppivaa pehmopalloa. Muutenkin ikävään hommaan toi lisäväriä se, että lattiakaivo sijaitsi kylpyammeen alla.)

Anton tietysti osallistui kauppakassien purkamiseen. Kong Cat Kickeroo -lelu, jota olin kuullut kehuttavan, ja joka emon silmään oli pelkkä täytetty pitkulainen tyyny, oli tosi kova sana. Antonista kuoriutui heti Suuri Saalistaja, ja tyyny sai kyytiä niin, että saumat ratisivat.

"Mä tapannnn sen!"

"Eiku emo apua, se tappaa mut!"

Lelu oli jopa niin hauska, että kun emo leikkihetken päätyttyä pisti sen laatikkoon kirjahyllyyn, ettei uutuudenviehätys heti pääsisi haihtumaan, Anton hyvin omatoimisesti kiipesi kirjahyllyn päälle ja onnistui sieltä käsin onkimaan lelun laatikosta. Ja emo tietysti kovasti ihaili kolliaisen älykkyyttä ja taitavuutta. (Kohta mikään esine ei ole missään enää turvassa...)

"Yäk, karva." 

Ulkoilua

Tänään päätin tarmonpuuskassa lähteä Antonin kanssa valjastelemaan. Anton ei mukavuutta rakastavana, järjellisenä olentona hirveästi arvosta pakkasta, joten ulkoilut ovat jääneet vähiin - edes lasitettu parveke mukavuuksineen ei kelpaa herralle jos pakkasta on enemmän kuin -10 astetta.

Niinpä tänään lähdettiin kävelylle. Alku näytti hienolta ja Anton lähti reippaasti tarpomaan umpihankeen. 

"Tästä kuljin kesällä."

Mutta sitten alkoi arveluttaa.

"Eikö minun reiteilläni ole talvikunnossapitoa?"

Anton totesi piankin arvostavansa enemmän aurattuja katuja. Niitä pitkin tepasteltiin hyvä tovi, nuuskittiin jälkiä, kuulosteltiin rapsahduksia ja sirkutuksia ja tuijoteltiin lintuja.

"Tirppa!"

Mutta reissun pirteä ja puhtoinen luonne sai äkkikäänteen. Kun emon silmä vältti, Anton löysi ihastuttavan jäätyneen pisipaakun ja löydön sijainti (piilossa pyöräkellarin nurkan takana), herätti emossa ikävän epäilyksen, ettei kultapäärme ollut korttelin koirien käsialaa. Niinpä emo oli heti, että "hyi" ja "yäk" ja "nyt saat kyllä huuhtoa tassusi tuolla puhtaassa hangessa." 

Joten kissa napattiin kainaloon ja harpottiin uuteen valkoiseen hankeen ja tiputettiin kolli sinne tassupyykille. Mutta Antonpa oli asiasta eri mieltä. 

"Haistaos kakkeli."

"Sano mitä sanot, mutta minä tulen pois,"

Anton siis kiipesi emon hametta pitkin hartialle kököttömään, ja kieltäytyi tulemasta alas ennen kuin kotiovella. Niinpä emo sai ihan itse kömpiä pois umpihangesta kuusi kiloa kissaa niskassaan.

"Kaikkeen sitä joutuu."

Kissan kanssa ulkoilu tuo tavallisestikin naapurin lapset pihalle silittämään ja aikuiset ikkunaan ihmettelemään. Rämpiessäni satuin vilkaisemaan naapuritalon suuntaan. Tällä kertaa näin alakerroksen ikkunassa naisen ja pienen pojan tuijottamassa meitä. Kumpikin nauroi katketakseen.  

"Sano, kun ollaan perillä."

Ostoksia

Toisen kissan tuleminen alkaa pikkuhiljaa tuntua todelta, joten nyt alkaa olla hankintojen aika. Tarkoitukseni oli käydä muutamassa eläinkaupassa katsomassa hiekkalaatikkoja, mutta ensimmäisen kaupan mukava ja palvelualtis myyjä muisti minut ja esitteli tuotteita niin ystävällisesti, että laatikko tarttui mukaan heti.

Kilttinä poikana Anton tarkasti huolellisesti, että tuote oli kelvollinen. 

"Ovi toimii..."

"Hei, tästähän saa tassun läpi myös yläpuolelta!"

"Ovestahan näkyy läpi! Onko se nyt sopivaa?"

Tarkastuksen jälkeen hepuloitiin ja kärtettiin emoa leikkimään. Työ oli tehty niin perusteellisesti, että siitä olisi ilman muuta pitänyt saada kunnon painileikki palkinnoksi, mutta emo oli ihan liian tohkeissaan kameran kanssa. Rangaistukseksi piti haukata emoa jalasta.

"Mitäs et leiki mun kanssa."

Vessan lisäksi kaupasta kannettiin kotiin myös Antonin herkkuruokaa ja nameja (100% lihaa, eikä yhtään % suklaata). Herkut emo osti tyynnyttääkseen kolkuttavaa omaatuntoaan eilisen hirvittävän laiminlyönnin johdosta. Eilen oli nimittäin Antonin nimipäivä, ja emon tyhmäke unohti sen! Onneksi Anton ei kantanut kaunaa.

"Tuoksuu hyvältä. Saanko avata tän heti?"

Herkuttelua

Katselin tässä illalla Muumeja nauttien kahvikupposesta ja suklaapatukasta. Anton tuli kiinnostuneena suklaapatukkaa nuuskimaan, ja ajattelin, että sopiihan kisun sitä tutkia, ei se siitä kuitenkaan välitä. Mutta kuinkas kävi!

"Vielä yksi lipaisu!"

Lopulta otin suklaasta nauttivalta kissalta patukan pois, ettei maha menisi sekaisin. Anton ei ota uskoakseen, vaikka emo on sanonut monta kertaa, että kissa on lihansyöjä. Antonin mielestä kissan luonnolliseen ruokavalioon kuuluvat myös päärynä, aprikoosi, banaani, lakritsijäätelö ja ennenkaikkea kookoskerma. Ja nyt myös ilmeisesti suklaa!

Odotusaikaa

Antonin elämässä tapahtuu lähiviikkoina iso muutos, kun ainokaisen elämään tottuneen lellikin seuraksi muuttaakin toinen kissa. Toivon, että Anton ennen pitkää ystävystyy perheeseen maaliskuun alussa muuttavan maine coon pojan kanssa, mutta voi olla, että Anton on ensin asiasta tätä mieltä:

"Mitä!?"
Vaikka parempi sekin kuin... 

"Mitä...?"

Joka tapauksessa uskon, että pojalle on hyväksi saada kaveri, jonka kanssa leikkiä ja temmeltää silloinkin, kun emolle ei sovi. Etenkin iltaisin, kun ihmisen järjen mukaan olisi aika vetäytyä unten maille, Antonia leikityttäisi niin hirveän kauhean kamalasti ja leikkikaveri olisi kovaan tarpeeseen. Ja ellei leikkiseuraa muuten löydy, niin sitten leikitään saalistusta nukkuvan emon varpailla. Ne kun katoavat niin kivasti säpsähdellen sinne peiton syvyyksiin kun niitä vähän tääppää käpälällä... Puhumattakaan yksinäisistä tunneista, kun emo on koulussa ja töissä. Kun poika otti tavaksi nukkua eteisessä ihmisensä kotiinpaluuta odottamassa, tuli päätös kaverikissan ottamisesta tehtyä nopeasti. 

Mutta kyllä kelpaa tulla kotiin, kun odottamassa on yhteinen leikkihetki onnellisen kissan kanssa. 

Huiskaleikki on kivaa!

 

Kissakko korkkaa blogin

Suunnilleen näissä merkeissä alkoi suuren harmaan elämä uudella paikkakunnalla, joten tällä kuvallapa sopii aloittaa uuden blogin pitäminen.